perjantai 8. elokuuta 2014

Amiraali



Amiraaliperhonen taitaa todella tykätä punaviinistä, sillä ensimmäinen perhonen lennähti mökkini pihaan melkein heti, kun olin ripustanut perhosbaarin omanapuuhun.

- The Red Admiral, Vanessa atalanta. This beautiful butterfly isn't resident in Finland but migrates here from southern Europe.




Tiitsa kertoi blogissaan käyttäneensä perhosbaariin sammalta, johon on hyvä imeyttää makea neste. Minulla ei ole kaunista amppelia, johon baarin perustaisin, joten taittelin verkosta tälläisen pesän, jonka vuorasin sammalella ja laitoin keskelle lasin, jossa on sieni, johon olin imeyttänyt fariinisokerilla makeutetun punaviinin. Kaadoin viiniä myös sammaleille, jotka olin kastellut ensin vedessä, jotta perhoset saisivat myös kosteutta tällä helteellä. Parhaimmillaan baarin ympärillä pyöri viisi amiraalia.




Amiraalit viihtyvät tosi hyvin baarissa. Välillä ne lentävät pari kierrosta puun ympärillä ja asettuvat lepäämään siivet supussa oksalle. Kun aurinko meni hetkeksi pilveen, perhoset laskeutuivat maahan ja levittivät siipensä ja sain ihailla niiden upeita kuvioita.

Perhosbaarilla on huonokin puolensa. Se kerää paljon ampiaisia, jotka ovat makealla herkuteltuaan todella kiukkuisia. Yksi niistä takertui hiuksiini ja pisti sormeeni, kun hätistelin sitä pois. Hellekesän ampiaisenpistos on todella kivulias... Sain Facebookin perhos-ryhmästä vinkkiä, että houkutusliemeen kannattaa lisätä etikkaa, niin ampiaiset pysyvät poissa -täytyykin kokeilla.












11 kommenttia:

  1. Amiraaleja meilläkin nyt paljon.Amiraalit viihtyvät leimuissa. Perhospaaria en ole nyt tehnyt koska täynnä aina amppareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin leimut olisivat kukassa, mutta baarissa nuo vain pyörivät... Sitten, kun soihtunauhukset avaavat kunnolla kukkansa, amiraalit siirtyvät niihin.

      Poista
  2. Sehän onkin houkutteleva baari, kauniit amiraalin kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhosbaari on kiva, kun se houkuttelee perhosia pihaan pitkänkin matkan takaa. Samalla ne ehkä huomaavat puutarhan kukat -mikäli baarissa pyörimiseltä ehtivät.

      Poista
  3. Aivan uusi asia minulle koko perhosbaari. Kuullut olen, mutta en nähnyt.
    Perhoset ovat pieni elämän suola ja ilo : )

    VastaaPoista
  4. Perhoset ovat elämän suola! Pieniä kaunottaria.

    VastaaPoista
  5. Minulla on baariin ilmestynyt vain amppareita, ei yhtään perhosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amppareita on minullakin paljon enemmän kuin perhosia. Perhoset tulevat baariin vaan ajoittain ja harvoin näin runsaasti, kuin viime viikolla.

      Poista
  6. Nyt on ampiaisia valtavasti liikkeellä, vaikka ei ole baariakaan. On vaikea marjojakaan poimia, kun ne pörräävät ympärillä ja pistävätkin, vaikka ei niitä huitoisikaan. Mäkimeirami meillä eniten perhosia ja muita pölyttäjiä kerää, sekin on "perhosbaari."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkimeiramissa minullakin on vaikka minkälaista pörisijää. Se olisi nokkosperhosen herkkua, mutta niitä ei ole näkynyt ollenkaan.

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!